ELME

Toimitusjohtajalta,

Elektrometalli on toiminut kolme vuosikymmentä suomalaisen elektroniikkateollisuuden, kone- ja laiterakennuksen kumppanina. Autotallissa aloittanut yritys on kasvanut nykyisiin mittoihin osaamisen, sitkeän yrittämisen ja myös hyvän tilannetajun avulla. Ratkaisevana kehitysaskeleena voidaan pitää vuotta 1979, jolloin Elektrometalli aloitti yhteistyön Nokian kanssa yhtenä ensimmäisistä yrityksistä Oulun talousalueella.

Tänään Elektrometalli on noin sata henkeä työllistävä ohutlevyosaaja. Se toimii edelleen alkuperäisten arvojensa mukaisesti jalat maassa, lähellä asiakasta ja sen käytännön tarpeita toteuttaen. Yhtiössä on nähty tärkeäksi keskittyä perusasioihin – oman toiminnan ja asiakasyhteistyön kehittämiseen.

Vuosi 2007 oli Elektrometallin kannalta varsin hyvä. Keskeiset kasvutavoitteet saavutettiin ja edellisvuoden lopulla käynnistetty omistuspohjan laajennus saatiin onnistuneesti päätökseen. Tästä on hyvä jatkaa myönteisissä merkeissä.

Tämän hetken merkittävimmät kehityshankkemme ovat  toimintojen tuotteistaminen ja asiakaspohjan laajentaminen. Tuotteemme on entistä selkeämmin kokonaispalvelu, jossa asiakas voi hyödyntää mekaniikkaosaamistamme alusta loppuun. Myös tuotannollistamisprosessiin kuuluvien palveluiden merkitys kasvaa. Elektrometallin toimintamalli ja kokemus protovalmistuksesta antavat hyvät valmiudet laajentaa palvelua.

Kiitän Elektrometallin asiakkaita, kumppaneita ja henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä. Toivon saman avoimen ja läheisen ilmapiirin jatkuvan myös tulevissa projekteissamme.

Terveisin

Jukka Koponen
Toimitusjohtaja